Oliko kiva reissu?

Oli, mahtava. On ollu lähinnä mun vastaus, ku multa on kyselty nyt kuluneen parin viikon aikaa millanen reissu oli. Ei sitä voi lyhyesti paljon muuten selittää, eikä puolta vuotta vois tiivistää edes puoleen tuntiin. Oon nyt tosiaan ollu jo kaks viikkoa kotona, ja ajattelin etten enää jaksa edes Nycistä kirjottaa, mutta aloin tätä blogia kuitenki itelleniki matkapäiväkirjana kirjottaan, joten pakko siitä viimesestä stopistaki on tänne vielä kertoa.

Heti ennen ku JFK:n kentällä kerkesin löytää ees matkalaukkuni, bongas Hanna jo minut, ja kuin ihanaa olikaan nähä pitkästä aikaa! Ovista ulos astuessa halusin huutaa ja itkeä: KYLMÄ!!!!! Siis ihan jäätävän kylmä, oikeasti, niin sano Hannaki. Onneksi se osas lohduttaa mua, että Kalajoella on lämpimämpää, ja onneks Hanna toi mulle kotoa talvitakin. Otettiin taksi kentältä Manhattanille ja yli tunnin matkan jälkeen oltiin perillä meidän hotellilla. Hotelli oli paljon parempi ku osattiin oottaa, hinta-laatusuhde oli todellakin hyvä. (Vaikkakin ekana yönä saatiin nukkua kerrospukeutuneina, lämmitys alko pelittään vissii hitaasti, muuten ei valittamista.) Meidän hotelli oli siis parin sadan metrin päässä Times Squareltä, eli ko. turistikohde tuli tsekattua monta monta kertaa. Päästiin tekeen check in jo varmaan ysiltä aamulla, joten otettiin sit ylipitkät päikkärit samantien.

Lauantaina kävästiin Empire State Buildingissa, ja toisin kuin mun ja Emilian epäonnistunut suunnitelma Singaporessa mennä Marina Bay Sandsiin ennen pimeäntuloa ja nähdä kaupunki sekä valosalla, että pimeällä, nyt minä ja Hanna onnistuttiin. Näkymät oli aika huikeet ja kuvia räpsittiin melkosesti. Ilta koitettiin etsiä sormikkaita, tuloksetta. Aika nopsaa saatiin huomata, että sormikkaat on big no, kädet taskuun vaan ku kävelskelee kaduilla.

Sunnuntai tutkailtiin karttoja ja suunnistettiin metrolla Century 21:seen, outlet kauppaan/keskukseen (?), elikkä siis monikerroksinen kauppa, kaikkia merkkejä sekasin. Pakko myöntää et tämä osottautu pieneksi pettymykseksi, kaikki oli sekasin ja odotettiin vähän enemmän. Se oli kuitenki keskustan tuntumassa, nii sinne ois helppo palata vielä jos jotain jäi kaiveleen. Meillä oli nimittäin onneksi mielessä toinenki outlet paikka, jonka takia ei tuonne vielä edes ois haluttu tuhlata rahoja.

Maanantaina oli taas metromatkailua ja käytiin kattoon Vapauden patsasta. Ilmasella turistilautalla seilattiin, suht kaukaa kylläkin, patsaan ohi. Mun mielestä se oli ihan riittävästi, nähtiin patsas ja toinen tärkee juttu, saatiin turistikuvat räpsittyä, eikä tarvinnu edes shoppailurahoja tuhlata tuohon.

Tiistaille oli suunniteltu reissua  Woodbury Outlet kylään. Hotellin respassa oli info, josta saatiinki ostettua liput ja bussiasemaki oli vaan parin korttelin päässä hotellilta. Infossa meille sanottiin et busseja lähtee puolen tunnin välein, mentiin sit ihan rauhassa Hard Rock Cafeen hamppariaamupalalle (siis miksi lihoin???) ja sieltä suunnistettiin bussiasemalle, jossa piti vielä vaihtaa jotku lipukkeet oikeisiin lippuihin. Meillehän sattu maailman hitain myyjä, eikä keretty bussiin, joka lähti parin minuutin kuluttua siitä, ku siihen lipputiskille oli menty. Myyjä ilmotti, et seuraava bussi lähtee parin tunnin päästä. Meinasin ite jo masentua, mut päätettiin kuitenki lähtä seuraavalla bussilla, käytiin Starbucksissa iltapäiväkahvilla ja hyödynnettiin wifiä, ja äkkiä se pari tuntia sitte menikin. Se outlet kylä. Jos menet Nyciin, unohda sekametelisoppa Century 21. Tuolla on omat liikkeet kaikilla merkeillä. Menkää sinne. Matka kesti tunnin/suunta, hintaa tais olla alle 25e menopaluu, per naama ja pysähdyksiä matkalla ei ollu, matkustajia tuli kyytiin vaan bussiterminaalista ja kaikki jäi pois Woodburyssä. Shoppailutaivas, ja no, tuonne meillä upposki rahaa ihan kiitettävästi. Tultiin päivän viimesellä bussilla pois, ja oltiin vaan onnellisia ettei keritty siihen aiempaan bussiin päivällä, ku oltiin lähdössä, koska ois saatu tuolla vaan enemmän tuhoa aikaan. Ja ei todellakaan tarvinnu seuraavina päivinä palata Century 21:seen.

Our Carrie Bradshaw -moment

Keskiviikkona käytiin kattoon Brooklyn Bridgeä, käppäiltiin Wall Streetin (joo, halusin päästä sinne, vaikkei siellä mitään ollu, sain kai päähänpinttymän Wolf of Wall Streetin ansiosta) läpi WTC -raunioille, mut ei jaksettu jäädä jonottaan muistomerkille, ku sinne oli niin pitkät jonot. Käytiin WTC muistomyymälässä ja lukeen jotain juttuja siitä. Sitte suunnattiin West Villageen. Kuka arvaa minne? :D Carrie Bradshawn asunnolle, vuuhuuu. Muutamat turistikuvat otettiin siinäki, onneksi siihen tuli myös muita tyttöjä, nii ei tunnettu itteämme niin typeriksi, ku kuvataan itteämme joidenki randomien portaiden vieressä... Portaille siellä ei saanu mennä, ketjut oli vaan edessä. Voi niitä raukkoja oikeasti, jotka siinä kämpässä asuu! Viimesenä turistikohteena meillä oli Central Park, jonkun matkaa käytiin siellä lampsimassa, mut alko tulla kylmä ja hämärä, niin lähettiin sitte suosiolla hotellille päin.

Thanks for the info!!! Merkkaanpa päivän kalenteriin.

Torstaina oliki jo check outin (viimesen!! omg) aika. Varattiin liput shuttle busiin kentälle ja päivä meni aikalailla Macy'sllä kierrellessä. Macy'sllä tuli ton reissun aikana pyörähdettyä useaanki otteeseen, samoten ku Herald Squaren Victoria's Secretillä, Forever 21:ssa ja noh, H&M:lläkin, olin edelleen ihan intona ku pääsi henkkamaukalle... Tuolla reissulla todistettiin vääräksi myös se uskomus, että Visa Electron ei toimi USA:ssa. Ihan nätisti meni maksut läpi myös sillä. :)

Nycistä lennettiin Osloon, ja Oslossa mulle iski tajuntaan kunnolla että nyt meen kotiin, enkä enää ookkaan lentämässä "minnekään", ja alko tulla paniikki ja masennus + muita ihme sekavia mielentiloja. Kun pääsin kotiin Kalajoelle, tuntu samantien niinku ei edes ois ollu missään, vaan se rinkka oli siinä lattialla edelleen odottamassa et lähen reissuun. Kahden viikon aikana, mitä oon nyt kerinny jo olla kotona, oon mm. alottanu jo työt, nähny suurinta osaa kavereista, käyny varmaan kaikissa tän vuoden sukukekkereissä, ollu sairaana, kattonu lentoja takas Australiaan, panikoinu yhteishakuja, syöny lohta ja juonu salmaria (sekä hyvää kraanavettä!), vihannu säätä (aikanen talvi muuttu myrskytuuleks ja nyt lumi/räntäsateeks...), kattonu kaks tuotantokautta Modernia perhettä ja yrittäny syödä terveellisemmin. Oon kriiseilly niin paljo mun Australia ikävää ja mun nopeasti katoavaa rusketusta, etten oo vielä kerenny kunnolla alkaa ikävöimään/ saamaan vierotusoireita Starbucksista tai TimTameista, kauhulla odotan sitä hetkeä. Oon myös ollu niin "kiireinen", etten oo purkanu matkalaukkua, enkä toisia käsimatkatavaroita, en oo niitä lattialta sen jälkeen liikuttanu kun ne siihen laskin. Rinkka taitaa olla edelleen pakkasessa, ettei mahdollisia epätoivottuja tuliaisia tule sen mukana kotiin. Sitäkään en oo jaksanut hakea pakastimesta pois, vaativaa ja aikaavievää, tiedän. Okei, rinkassa olleet vaatteet on jo sentään pyykätty. (Kiitokset äitille) Mutta eikös se niin mee, että hiljaa hyvää tulee... Nyt on muutama kaveri Ausseista palannu kans Suomeen, niin saan onneks myös vertaistukea. Tätä kokemusta en vaihtais pois mistään hinnasta, sain toteuttaa monta unelmaa, tapasin aivan mahtavia ihmisiä ja sain monia ystäviä (muun muassa yllä olevissa kuvissa olevat neidit <3 ), Suomesta ja ulkomailta, joita tuun varmasti tapaamaan vielä. On vaan tosi vaikea uskoa, että nyt tää on ohi, ei enää mun unelma, tän hetkinen elämä, vaan  vain ja ainoastaan muisto.