Time to go

Singapore. Ylitti mun odotukset, oli paljo siistimpi paikka ku olin kuvitellu, vaikkei mulla hirveesti ennakko-odotuksia ko. maata/kaupunkia kohtaan ollukkaan. Tiistaina ku lensin Singaporeen, nii nähtii Emilian kaa jo heti kentällä ja siitä menttin sit metrolla ja taksilla meidän hostellille Chinatowniin. Todellisuudessahan metroasema oli hostellin vieressä, mut koska summassa mentiin vaa jostai ovesta ulos, päädyttiin aseman toisellelaidalle ja väsyneinä haluttiin vaa heti hostellille. Hostellin respasta kysyttii mitä kannattaa tehdä ja respatyttö merkkaski meille nähtävyyksiä sit karttaan sillain, et niitä riitti jokapäivälle. Illalla käytiin käveleen Clarke Quaylla

Keskiviikkona mentiin aamupalalle, paahtoleipää, hilloa ja peanut butteria, ja keittiöstä löytyi suomalainen, ylläri. Jere oli menossa Uuteen-Seelantiin vaihtoon ja sillä oli Singapore vaa välilasku paikkana. Niinpä lähettiin sit kolmestaan turisteileen kartan avulla. Käytii alhaalta ihastelee Marina Bay Sandsia, vieressä olevaa luksusostoskeskusta(kaikki brändit mitä tiedät tai oot ikää kuullu, löytyy sieltä), kipittään vähä Gardens by the Bayssä, mut sinnekki ois niihin joihinki puutarhoihin ollu parinkympin sisäänpääsy niin jäi välistä valitettavasti, maailmanpyörää kateltiin kauempaa ja the Merlionia käytiin tsiigaamassa ihan vierestä. Kuvia tuli räpsittyä, kerranki, ja kävelyretken aikana mun Balilta ostetut sandaalit hajos. (Ja tämähän nyt yllättää kaikki...) Käytii kiinalaisessa lounaalla ja tilattiin monta erilaista alkupalaa ja ruokaa, mm. sammakkoa, se ei oikeesti edes ollu pahaa, vaikka aluks epäilyttiki. Ton aamupäivän jälkee mentii Emilian kaa vielä shoppailee Orchard Roadille = ei päästy yhtä ostoskeskusta pidemmälle, koska siellä oli jo kaikki mahollinen. Saldona Emilialle yks hame ja mulle yks toppi. Varmaa eka ihmismäinen vaatekappale mitä ostin koko reissulla? Jalat oli jo ihan muusia ton jälkeen mut eiii, vielä pitää jatkaa. Marina Bay Sandsin huipulle valosan aikaan ja oottaa siellä pimeän tuloo, näkee hyvin koko kaupungim kumpaanki vuorokauden aikaan. Oltiin just pujuttu kuin helppo metrolla on liikkua nii sit kusahti koko homma ja oltiin Marina Bay Sandsissä ku oli pimeetä, räjähtäneen näkösenä kaikenlisäks. Tiedoks vielä et toi on joku ökyhotelli, onneks(harmi) ei päästy niihin oikeisii tiloihin, vaan sille katselutasannealueelle joka oli varattu meille köyhille, eli infinity poolia ei pääse kattelee muutakuin hotellin asukkaana. Ma

Torstaina aamukoomailun jälkeen Little Indiaan, missä ei kyllä ollut mitään, joten jatkettiin Arab Streetille. Se oliki jo kivempi paikka ja haahuilun jälkee syötii lounaaks jotain paikallisia sapuskoita. Hyvää oli! Testattiin myös jälkkäreitä, toi vihree rulla oli hyvää, limeks värjätty lettu, jossa sisällä kookosta ja siirappia. Toi pallero, joka kyllä näytti paremmalle, oli aika mielenkiintonen, se maistu raa'alle pizzataikinalle ja sisällä oli siirappia. Hmm. Ton meidän reissun aikana oli Julia ja Anetteki rantautunu meidän hsotellille, tosin Julia oli karannu jo turisteileen ja Anette-raukka oli vatsapöpön kohteena. Pakkailin kamat kasaan ja sitte olikin aika suunnata jo kentälle, Juliaa en kerinny nähä, mut onneks seki tulee jo Suomee.

Lennolla Singapore-Darwin nukuin katkonaisesti 30-60min, eli olin todellakin ruumis klo 4.30 ku kone laskeutu. Näytin oikeesti varmaa jotenki erityisen tyhmältä, koska ne kenttätyöntekijät kyseli multa tosityhmiä... Ei ne ennen oo maahantullessa kysyny ku tyylii missä majotun, kauan aijon olla siellä. Nyt sitte jotain kuulunymmäetämistestejä: onko sulla mukana lihaa? siemeniä? hedelmiä? Ei. Ei. Ei. Tykkäätkö banaaneista? Öö joo, mut ei mulla ole mukana niitä... Testas kuulemma vaan ymmärränkö sen puhetta. Vissii luuli etten osaa puhua englantia, ku tuota edeltäneessä kenkätenttauksessa erehdyin kutsumaan tennareita vaan Converseiksi ja tuolla miehellä ei siinä vaiheessa ollu mitään käryä mistä puhun, koska se luuli mun puhuvan saappaista. Olin varannu lennot sillee et lähen illalla Sydneyyn 00.45, ku aattelin et näänpähän Darwininki sitte, ku muuten sinne ei ois tullu/tulis mentyä. Ja tämä taas aiheutti hämmennystä niille työntekijöille, varsinki siinä vaiheessavku sanoin et lauantaina jatkan matkaa heti Sydneystäkin... Rinkan jätin päiväks kentälle säilytyslokeroon/kaappiin, eipä sekään onnistunu ilman ongelmia. Sen pysty maksaa vaa kortilla ja automaatti ei hyväksyny mun kortteja. Onneks olin sääluttävä näky/aussit on mukavia, tuli yks työntekijöistä maksaan sen mulle sen kortilla. Ja onneksi mulla oli aussikäteistä! Kentältä meni shuttle bus kaupunkiin mut lipunmyyjiä ei vielä ollu, ku seittemän jälkeen olin vihdoin lähössä kaupunkiin, niin sainpa sit perireppureissaajamaiseentyyliin hurauttaa sen matkan taksilla. Mulla ei ollu mitään käryä koko Darwinista ja aamulla ku googlailin, nii tajusin et se on oikeesti aika pieni paikka, ja ite Darwinissa ei välttämättä oo ihan älyttömästi mitään must see, must do -juttuja. Parinsadan kilsan päässä ois ollu mahtavan näkönen kansallispuisto mut no can do, Darwinissa pysytään. 

Löydä Darwinista vessa klo 8 aamulla, vaikeeta. Aukiolevien ostoskeskusten vessat on kiinni, kuten myös yks keskutan julkinen?! Onneks pitkän etsinnäm jälkeen rantaesplanadilta löytyi vessa. Putkeen mennyt aamu mulla. Ainii ja adapteri sanoi ittensä irti lennon jälkeen, viimesen Aussipäivän kunniaks, ku puhelimessaki oli akkua ruhtinaalliset 20%. Kävin pati kertaa kahvilla, samalla lataan puhelinta ku sain sen uuden adapterinki hommattua, kävelin pitkin esplanadia, makasin puistossa ja torkuin jopa jonku 10min ja sain ehkä imettyä viimesiä rusketuksia kroppaani siinä samalla. Ravasin myös eestaas kaupoissa hakemassa vielä viimesiä tuliaisia. Keskustassa ois ollu joku ihan siistinkuulonen krokotiili"puisto", mut koska budjetti, niin jätin sen väliin ja menin leffaan. Wolf Creek 2, elikkä tätä reppureissaaja-sarjamurhaaja -kuvioo. Hyi oli ahdistava, eka oli pelottavampi, toi oli vaa et halusin sen vaa loppuvan kokoajan ja pois sieltä teatterista. :DD Aamusen googletietoiskun aikana luin et tuolla on tosi kainiit auringonlaskut jotka näkee hyvin Mindil Beachilta, samalla ku kävin varaa liput lentokenttä shuttle busiin (ku bongasin toimiston), kysyin miten tonne pääsee, nii sain bussin numeron ja lähtöpaikan, ranta kuulemma n. 3km matkan päässä. Hyppäsin bussiin ja tuloksena se et istun siellä 50min, en tienny missä oli mun pysäkki, enkä nähny edes koko rantaa. Päätepysäkillä ei sitte auttanu ku lähtä takas paluubussilla. Kuski tuli vielä sanoo sinne bussiin kuskille et missä mut pitää jättää pois. XD Mulla vissii aivot narikassa, ku ei tarvi enää toimia navigaattorina Janikalle. :DD Vihdoin pääsin Mindil Beachille, missä mua odotti pilvinen auringonlasku, mut ihan nätti se oli silti ja oli kiva käydä vielä rannalla käppäileen. Löysin tieni takas bussipysäkille, takas kaupunkiin, shuttle busin toimistolle ja sitte vielä turvallisesti kentälle 21.30 eli Suomen aikaa klo 14.00, sopivasti Suomi-Ruotsi pelin alkuu. (Huomatkaa toi aikaero 7h30min, mikäsidea tossa puolessa tunnissa nyt on???) Yle areena vaan oli tukossa, enkä nähny peliä. Eikä se ollukkaa mun adapteri mikä oli rikki, vaa ei toiminu se uuskaan tuolla kentällä ja akkua 2%. Millähän sanalla tuota mun päivää oikeen kuvailis? xD

Koneeseen kuitenki selvisin, ja nukuin koko lennon! Nyt sit 12 tunnin odottelu täällä Sydneyn kentällä ennen 9 tunnin lentoa Honoluluun! Tunti enää jäljellä, eikä vielä oo ees tullu aika pitkäksi, Janikanki kaa tästä puhuttiin, et kuin outoo on ku tykätää hengailla lentokentillä... :D

Lähtö Balilta: too hard to say goodbye, so lets pretend we will meet tomorrow

Tiistaiaamuna oli vuorossa retki Ubudiin, mut Janikalle oöi yön aikana iskeny joku vatsapöpö, niin se valitettavasti joutu jäädä hotellille. Niinpä suunnattiin retkelle Julian ja Anetten kans kolmistaan. Meidän lisäks retkellä oli yks kanadalainen nainen, eli melko private tour tuo oli. Ekana pysäkkinä meillä oli "kahvifarmi", meille kerrottiin ainesten kasvatuksesta ja lopuks saatiin maistella ihan törkeen hyviä kahveja, kaakaoita ja teitä(???).

Kofeiinilatauksen jälkeen mentiin syömään aamupalaa ravintolaan, josta oli mahtavat näkymät Kintamani tulivuorelle. Aamupalan jälkeen hypättiin pyörän selkään ja laskeuduttiin 30km alas vuoren rinnettä. Se laskuki oli yllättävän rankkaa mulle, koska pyörät oli pieniä, nii jouduin koko ajan pitään jalkoja koukussa ja jännittään niitä. Hmmph. Matkaan mahtui myös pari ihan järkyttävää ylämäkeä, ja tämä järjenjättiläinen oli valinnut kengiksi fläbärit. Hikiset jalat, ylämäki, työnnä pyörää, käytä fläbäreitä = ei onnistu. Jalat valu fläbistä kokoajan pois, joten meidän opas raahas toisessa ylämäessa mun pyörän, ahaha. Ja sitä hien määrää, mikä päivän aikana virtas...  Maisemat oli upeita, riisipeltoja, paikallisia kyliä ja pikkutemppeleitä joka puolella. Huonolta omatunnoltakaan ei vältytty, ku katto millasissa oloissa tuolla suurin osa porukasta elää, ja millasen materialismin ympärillä oma elämä pyörii ja kuin hyvin meillä ihan oikeasti on asiat Suomessa ja valitetaan sitte vielä niistäkin. Ihan hyvä välillä havahtua tuommoseenki, vaikka mun kulutustavat nyt varmaan kaikestahuolimatta pysyykin entisellään... Ton urakan jälkeen meillä oli lounas paikallisen perheen kodissa, ja ruoka oli ihan tajuttoman hyvää: lihavartaita, riisiä, pähkinä- ja sweetchilikastiketta, vihanneksia, tofua ja olikohan muuta...

Lounaan jälkeen oli vuorossa visiitti apinametsään, mikä oli ihan sikasiisti paikka. Apinat tuli olkapäille hengaileen, ja niille sai syöttää banaaneja. Vikkeliä varkaita nuo myös on. Avonaisista taskuista lähtee tavara hyvin nopeaa, samoin ku aurinkolasit on haluttuatavaraa, yks apinavoro onnistu viemään korviksenki Julian korvasta. Sit se vielä  oikeen tuli kiusaan Juliaa sillä, ku söi sitä Julian edessä ja laitto varpaisiin yms., ei vissiin ollu eka kerta ku vei turistilta jotain. :D Lopuks käytiin vielä vieraileen temppelissä, joka oliki melkoinen pettymys ja viihdyttiin siellä vaan joku viis minuuttia. Ku päästiin takas Kutalle, oli Emilia palannu Gileiltä ja niinpä lähettiin ulos viidestään.

Ms Yanika, Ms Amelia & MRS Melisha. Moi äiti, menin naimisiin!

Perjantaina ystävänpäivä, J ja A lähti Gileille, eli oltiin Emilian ja Janikan kaa taas kolmistaan. Käytii ostoskeskuksessa ja illalla lähdettiin ulos. Vodkacolaa hotellilla ja pikkubaarissa ne tujut drinkit eli hurrikaanit ja homma lähti taas lapasesta. Ylläri.

Lauantaina krapuloinnin jälkeen Emilia lähti Kuala Lumpuriin ja jäätiin Janikan kaa kahestaan. Sunnuntai meni tekemättä oikeen mitään järkevää. Koitettiin kyllä mennä kattoon auringonlaskua, mutta oli taas niin pilvistä ettei näkyny mitään. Joku mies kävi vaan istuun mun vieressä ja sen kaveri otti kuvan, vaikka katoin vaan muualle, ok? En oo edes blondi, mut ilmeisesti länsimaalaisuus riittää turistihelvetti Kutassa nähtävyydeks. :D

Maanantaina Janikan vatsapöpö ei ollu vieläkään hellittäny. (Meijän ajatus oli ollu et vodka tappaa bakteerit, nii Janika pysty juoda) Jouduttiin siis soittaan lääkäri hotellille. Lääkärikäynti kuulemma maksaa 900 000 idr. Lääkäri sit saapu, ne pisti Janikalle jonku piikin ja anto antibiootteja ja vitamiineja ja laskun. Laskun joka oli 5 100 000 idr, elikkä semmoset 300 euroa. Se hiton piikki oli maksanu vajaat kolme milliä... No yllättäen meillä ei tuommosta summaa ollu käteisenä, nii Janika lähti automaatille. Kohta se tulee itkien takas et automaatti imas sen kortin. Lääkärit lupas et ne tulee myöhemmin hakeen rahoja, ku sanottiin et voidaa nostaa ne mun kortilla. Janika sit siirsi srn viimeset rahat 300e mun tilille ja lähdin nostaan niitä. Kävin neljällä eri automaatilla, mikään ei anna mulle rahaa. Meen hotellille ja melkee heti lääkärit tulee hakee niitä rahoja. Öö meillä ei ole niitä. Ne alko vaatiin Janikan passia, et se ei voi poistia maasta, mut ne onneks anto sitte aikaa kuitenki tiistaiaamuun asti. Meillä oli jo kauhukuvat et joudutaa tekee maastapako, eikä vaa enää ikinä tulla takas Indoihin. xD Mut luojan kiitos, se Janikan kortin imassu masiina anto mun sit myöhemmin nostaa rahaa. Koska Janika ei menny labrakokeisii nii summa pieneni vielä jonku 700 000 idr, nii J:lle jäi vielä vähän cashiakin ja nyt se voi vapaasti poistua maasta. Illalla urakoin ja pakkasin rinkan. Tiiättekö ku urheilusuoritukset hrlpottuu kerta kerralta ja lähes kaikessa aina kehityt, mut rinkan pakkaus täyttä paskaa joka kerta ja aina vaan pahenee. Mut selvisin siitäkin.

Aamulla hipsein aamupalalle ja sit pitiki sanoa moikat Janikalle. Ei sitä vielä tajua, ja oltiin vaan sillee et kohta nähään taas, ettei tuo mee hirveeks rääkymiseks. Vielä ei oo päässy itku, mut siinä vaiheessa varmaan oikeesti aukeaa kyynelkanavat, ku ihan oikeesti tajuan, että 23 yhessä matkustetun viikon jälkeen, mulla ei ihan oikeasti oo mitään hajua millon tuun näkeen Janikan seuraavan kerran. Onko se kolmen kuukauden, puolen vuoden vai yhden ja puolen vuoden päästä. Hyi, kuulostaa ihan hirveeltä. Meistä kumpiki odotti, ja kaikki muut myös, et tultas tappeleen ihan hirveesti. Koko reissun saldona on se känniriita Perthissä, mikä on mun mielestä aika hyvin ottaen huomioo  et on oltu lähes kokoajan yhessä vuorokauden ympäri, välissä kumpiki aina muutaman tunnin jossain omilla teillään. Janika sai Bundabergistä onneksi jo farmipaikan, minne se suuntaa kuham huomenillalla lähtee Balilta, niin ei tarvi huolehtia miten se pärjää, kuhan se löytää ekaks perille sinne workinghostelliin. Nyt oottelen Denpasarin kentällä lentoa Singaporeen, jonne Emiliakin onneks tulee, nii en kerkee liikaa yksinäisyydessä alkaa ikävöimään Janikaa. :D