Lähtö Balilta: too hard to say goodbye, so lets pretend we will meet tomorrow

Tiistaiaamuna oli vuorossa retki Ubudiin, mut Janikalle oöi yön aikana iskeny joku vatsapöpö, niin se valitettavasti joutu jäädä hotellille. Niinpä suunnattiin retkelle Julian ja Anetten kans kolmistaan. Meidän lisäks retkellä oli yks kanadalainen nainen, eli melko private tour tuo oli. Ekana pysäkkinä meillä oli "kahvifarmi", meille kerrottiin ainesten kasvatuksesta ja lopuks saatiin maistella ihan törkeen hyviä kahveja, kaakaoita ja teitä(???).

Kofeiinilatauksen jälkeen mentiin syömään aamupalaa ravintolaan, josta oli mahtavat näkymät Kintamani tulivuorelle. Aamupalan jälkeen hypättiin pyörän selkään ja laskeuduttiin 30km alas vuoren rinnettä. Se laskuki oli yllättävän rankkaa mulle, koska pyörät oli pieniä, nii jouduin koko ajan pitään jalkoja koukussa ja jännittään niitä. Hmmph. Matkaan mahtui myös pari ihan järkyttävää ylämäkeä, ja tämä järjenjättiläinen oli valinnut kengiksi fläbärit. Hikiset jalat, ylämäki, työnnä pyörää, käytä fläbäreitä = ei onnistu. Jalat valu fläbistä kokoajan pois, joten meidän opas raahas toisessa ylämäessa mun pyörän, ahaha. Ja sitä hien määrää, mikä päivän aikana virtas...  Maisemat oli upeita, riisipeltoja, paikallisia kyliä ja pikkutemppeleitä joka puolella. Huonolta omatunnoltakaan ei vältytty, ku katto millasissa oloissa tuolla suurin osa porukasta elää, ja millasen materialismin ympärillä oma elämä pyörii ja kuin hyvin meillä ihan oikeasti on asiat Suomessa ja valitetaan sitte vielä niistäkin. Ihan hyvä välillä havahtua tuommoseenki, vaikka mun kulutustavat nyt varmaan kaikestahuolimatta pysyykin entisellään... Ton urakan jälkeen meillä oli lounas paikallisen perheen kodissa, ja ruoka oli ihan tajuttoman hyvää: lihavartaita, riisiä, pähkinä- ja sweetchilikastiketta, vihanneksia, tofua ja olikohan muuta...

Lounaan jälkeen oli vuorossa visiitti apinametsään, mikä oli ihan sikasiisti paikka. Apinat tuli olkapäille hengaileen, ja niille sai syöttää banaaneja. Vikkeliä varkaita nuo myös on. Avonaisista taskuista lähtee tavara hyvin nopeaa, samoin ku aurinkolasit on haluttuatavaraa, yks apinavoro onnistu viemään korviksenki Julian korvasta. Sit se vielä  oikeen tuli kiusaan Juliaa sillä, ku söi sitä Julian edessä ja laitto varpaisiin yms., ei vissiin ollu eka kerta ku vei turistilta jotain. :D Lopuks käytiin vielä vieraileen temppelissä, joka oliki melkoinen pettymys ja viihdyttiin siellä vaan joku viis minuuttia. Ku päästiin takas Kutalle, oli Emilia palannu Gileiltä ja niinpä lähettiin ulos viidestään.

Ms Yanika, Ms Amelia & MRS Melisha. Moi äiti, menin naimisiin!

Perjantaina ystävänpäivä, J ja A lähti Gileille, eli oltiin Emilian ja Janikan kaa taas kolmistaan. Käytii ostoskeskuksessa ja illalla lähdettiin ulos. Vodkacolaa hotellilla ja pikkubaarissa ne tujut drinkit eli hurrikaanit ja homma lähti taas lapasesta. Ylläri.

Lauantaina krapuloinnin jälkeen Emilia lähti Kuala Lumpuriin ja jäätiin Janikan kaa kahestaan. Sunnuntai meni tekemättä oikeen mitään järkevää. Koitettiin kyllä mennä kattoon auringonlaskua, mutta oli taas niin pilvistä ettei näkyny mitään. Joku mies kävi vaan istuun mun vieressä ja sen kaveri otti kuvan, vaikka katoin vaan muualle, ok? En oo edes blondi, mut ilmeisesti länsimaalaisuus riittää turistihelvetti Kutassa nähtävyydeks. :D

Maanantaina Janikan vatsapöpö ei ollu vieläkään hellittäny. (Meijän ajatus oli ollu et vodka tappaa bakteerit, nii Janika pysty juoda) Jouduttiin siis soittaan lääkäri hotellille. Lääkärikäynti kuulemma maksaa 900 000 idr. Lääkäri sit saapu, ne pisti Janikalle jonku piikin ja anto antibiootteja ja vitamiineja ja laskun. Laskun joka oli 5 100 000 idr, elikkä semmoset 300 euroa. Se hiton piikki oli maksanu vajaat kolme milliä... No yllättäen meillä ei tuommosta summaa ollu käteisenä, nii Janika lähti automaatille. Kohta se tulee itkien takas et automaatti imas sen kortin. Lääkärit lupas et ne tulee myöhemmin hakeen rahoja, ku sanottiin et voidaa nostaa ne mun kortilla. Janika sit siirsi srn viimeset rahat 300e mun tilille ja lähdin nostaan niitä. Kävin neljällä eri automaatilla, mikään ei anna mulle rahaa. Meen hotellille ja melkee heti lääkärit tulee hakee niitä rahoja. Öö meillä ei ole niitä. Ne alko vaatiin Janikan passia, et se ei voi poistia maasta, mut ne onneks anto sitte aikaa kuitenki tiistaiaamuun asti. Meillä oli jo kauhukuvat et joudutaa tekee maastapako, eikä vaa enää ikinä tulla takas Indoihin. xD Mut luojan kiitos, se Janikan kortin imassu masiina anto mun sit myöhemmin nostaa rahaa. Koska Janika ei menny labrakokeisii nii summa pieneni vielä jonku 700 000 idr, nii J:lle jäi vielä vähän cashiakin ja nyt se voi vapaasti poistua maasta. Illalla urakoin ja pakkasin rinkan. Tiiättekö ku urheilusuoritukset hrlpottuu kerta kerralta ja lähes kaikessa aina kehityt, mut rinkan pakkaus täyttä paskaa joka kerta ja aina vaan pahenee. Mut selvisin siitäkin.

Aamulla hipsein aamupalalle ja sit pitiki sanoa moikat Janikalle. Ei sitä vielä tajua, ja oltiin vaan sillee et kohta nähään taas, ettei tuo mee hirveeks rääkymiseks. Vielä ei oo päässy itku, mut siinä vaiheessa varmaan oikeesti aukeaa kyynelkanavat, ku ihan oikeesti tajuan, että 23 yhessä matkustetun viikon jälkeen, mulla ei ihan oikeasti oo mitään hajua millon tuun näkeen Janikan seuraavan kerran. Onko se kolmen kuukauden, puolen vuoden vai yhden ja puolen vuoden päästä. Hyi, kuulostaa ihan hirveeltä. Meistä kumpiki odotti, ja kaikki muut myös, et tultas tappeleen ihan hirveesti. Koko reissun saldona on se känniriita Perthissä, mikä on mun mielestä aika hyvin ottaen huomioo  et on oltu lähes kokoajan yhessä vuorokauden ympäri, välissä kumpiki aina muutaman tunnin jossain omilla teillään. Janika sai Bundabergistä onneksi jo farmipaikan, minne se suuntaa kuham huomenillalla lähtee Balilta, niin ei tarvi huolehtia miten se pärjää, kuhan se löytää ekaks perille sinne workinghostelliin. Nyt oottelen Denpasarin kentällä lentoa Singaporeen, jonne Emiliakin onneks tulee, nii en kerkee liikaa yksinäisyydessä alkaa ikävöimään Janikaa. :D